Mistä aloittaa kun edessä on hautajaisjärjestelyt?

Hautajaisia järjestellessä on otettava useita seikkoja huomioon jo aivan alkumetreillä. Hautajaisjärjestelyihin vaikuttaa vahvasti myös alueen sairaaloiden ja terveyskeskuksien vainajiensäilytystilat sekä alueen seurakuntien mahdollisuudet järjestää hautajaisia ja säilyttää vainajia, jotka esimerkiksi odottavat tuhkausta. 

Tällä hetkellä lähin krematorio missä tuhkaukset tapahtuvat sijaitsee Kuopiossa. Keskiverto odotusaika tuhkaukseen on noin kolme viikkoa vainajille jotka eivät ole Kuopiolaisia (Kuopion alueen seurakunnan ja Kuopion kaupungin väestölle on hieman lyhyempi jonotusaika)

Tässä alla listattuna asioita liittyen hautajaisjärjestelyiden aloittamiseen ja mitkä seikat vaikuttavat esimerkiksi kuljetusten määrään alueellamme. 

Muistathan että halutessasi hoidamme kaikki aika ja tilavaraukset puolestasi.

Milloin aloittaa hautausjärjestelyt?

Usein törmätään siihen että hautajaisjärjestelyt pystyisi aloittamaan vasta sen jälkeen kun edesmenneelle on kirjoitettu hautauslupa. Hautajaisjärjestelyt voi kuitenkin aloittaa piakkoin kuoleman jälkeen olemalla yhteydessä hautaustoimistoon tai alueen seurakuntaan jossa voi sopia jo siunauspäivästä ja hautaustavasta. 

Myöskään mahdollinen ruumiinavaus ei ole esteenä hautajaisjärjestelyiden aloitukselle vaan tämän voi huomioida siunausaikaa varatessa. Ruumiinavaus ja palautuskuljetus tehdään yleensä noin parin viikon sisällä kuolemasta, mikä on hyvin tyypillinen odotusaika seurakunnissa siunausta varten.

Yhteystiedot seurakuntiin ajanvarauksia ja tiedusteluita varten

Iisalmi - Sonkajärvi - Lapinlahti - Varpaisjärvi - Pielavesi - Keitele

Puhelinpalvelu Ma - Pe 9 - 13

Hautaustoimistomme yhteystiedot

Kukka ja hautauspalvelu Mäklin 

Erkki: 040 416 8142

Hannu: 040 526 2983

Arkkuhautaus ja tuhkahautaus. Mitä on otettava huomioon?

Arkkuhautauksessa vainaja siirretään arkussa odottamaan siunausta tai hautaanlaskua seurakunnan ruumishuoneelle. Tämä on myös yleisin toimintatapa tuhkahautauksissa, vaikka vainaja tuhkattaisiin ennen siunausta ja siunaus tapahtuisi uurnassa. Tämä koskee suurinta osaa myös "suoratuhkauksia" alueellamme, poislukien KYS ja Harjulan sairaala. 

(suoratuhkaus = vainaja siirretään suoraan sairaalalta tai terveyskeskukselta tuhkattavaksi jonka jälkeen on uurnan siunaus/tuhkan sirottelu/tuhkan hautaus)


Iisalmen alueella: Mikäli tuhkaus on ennen siunausta tai tuhkan lopullista sijoitusta paikkaan, jonka omaiset ovat päättäneet, tulee vainaja siirtää sairaalan tai terveyskeskuksen kappelilta sen seurakunnan ruumishuoneelle odottamaan tuhkausta missä vainaja on viimeksi ollut kirjoilla.

Tämän vuoksi alueellamme tuhkahautauksissa on kuljetuksia keskimäärin 2-3, kun arkkuhautauksissa kuljetuksia on 1-2, riippuen seurakunnan hautausmaiden sijainnista kirkkoon ja ruumishuoneeseen nähden. 


Kun edesmennyt ollut jonkin Suomen evankelisluterilaisen kirkon seurakunnan jäsen ja kyseessä on tuhkahautaus, on yleisin käytäntö siunata vainaja arkussa jonka jälkeen on tuhkaus. 

Kuitenkin myös tuhkaaminen ennen siunausta on mahdollinen ilman perustelua alueen seurakunnalle. Varmista tämä kuitenkin myös alueen seurakunnasta.

Kuopion seurakunnat (mm tuhkausaikavaraukset)

puhelinpalvelu 10 - 14

Tuhkan hautaaminen tai sirottelu

Tuhkan hautaaminen tai sirottelu on toimitettava vuoden sisällä tuhkauksesta. Tuhka voidaan sirotella tai haudata myös muuanne kuin seurakunnan ylläpitämään hautausmaahan. Lue aiheesta lisää alta

Kuolinpesän asioiden hoitaminen

Hoitaaksenne kuolinpesän asioita, mm maksuliikennettä, tulee teidän tilata vainajasta sukuselvitys. Hyvät ohjeet siihen mitä asiakirjoja täytyy tilata löydät TÄSTÄ

Lähtökohtaisesti kuolinpesään laillisesti kuuluva henkilö pystyy maksamaan kuolinpesän laskuja pankkikonttorissa tai muulla pankin järjestämällä tavalla ennen perunkirjoitusta. Kannattaa olla siis ensitilassa yhteydessä siihen pankkiin missä edesmennyt on ollut asiakkaana. Mikäli varallisuutta on, laskut tulisi maksaa ennen perunkirjoitusta. 

Hautausavustus

Jos hautajaisia järjestäessä on tiedossa että kyseessä on varaton vainaja, tai tästä on vahva epäily, tulee se kertoa heti hautaustoimistolle.

Mikäli kysessä on varaton vainaja, voi kuolinpesä hakea hautausavusta. Hautausavustusta saa kun tarvittavat kriteerit täyttyvät. Voit lukea asiasta lisää alta.

Perunkirjoitus

Perunkirjoitus tulee järjestää 3 kk sisällä kuolemasta. Mikäli perunkirjoituksen järjestäminen viivästyy syystä tai toisesta voi verottajalta hakea tähän jatkoaikaa. 

Kuitenkin kuolinpesän etu on että asiat saa hoidettua mahdollisimman pian, varsinkin jos kuolinpesä tarvitsee hautausavustusta.